Yhdistä kaksi niin erilaista eurooppalaista maata kuin Suomi ja Alankomaat, ja lisää siihen vielä muutamia vuosia akateemista opiskelua ja näkökentän laajenemista Lontoossa. Lopputulos on melko harvinainen sekoitus erilaisista elämänkulkuun vaikuttaneista asioista ja niiden seurauksista.

Verratessasi tilastoja mistä tahansa asiasta huomaat, että Suomi on Euroopassa todella erikoisuus. Missä leimaa luonto niin voimakkaasti koko elämään kuin juuri Suomessa? Ehkäpä vain Islannissa...Ulkomaalaiset vieraat eivät lakkaa ihmettelemästä tätä maata, jossa kännyköiden ja tietokoneiden tiheys on suurempi kuin muissa maissa, mutta niin myös itsemurhien sekä sähköttömien ja vesijohdottomien mökkien määrä. Suomi on myöskin hiljaisuuden maa, mikä on vieraille aivan mykistävä kokemus. Entäs kesän loputon valo ja talven ikuinen pimeys? Suomessa on niin paljon äärimmäisyyttä.

Sitten palaa Hollantiin, Euroopan muurahaispesään, jossa yhtään puuta ei kasva ilman ihmisen suunnittelevaa kättä ja jossa suurkaupunkien välillä saattaa olla vain kymmenen kilometriä, kahdeksankaistainen moottoritie ja huonolla tuurilla matka kestää silti kaksi tuntia, jos olet valinnut oman auton. Mahtavien naapureiden kuten Lontoon, Pariisin, Ruhr-alueen, Euroopan Unionin pääkaupungin Brysselin ympäröimänä, Hollantia voidaan syylläkin kutsua Euroopan painopistealueeksi, kiihkeäksi tuhansien hämmästyttävien erilaisten toimintojen ja ideoiden keskukseksi.

Saattaa olla, että kestää eliniän yhdistää kaikki palat harmooniseksi kokonaisuudeksi pystyäkseni nauttimaan täysin siemauksin yllä kuvatun elämän eduista ja rikkaudesta ja olemaan tuijottamatta sitä mitalin puolta, jossa ihminen kärsii kaikista ristiriidoista, paineista ja alituisista mukautumisvaatimuksista. Usein ajattelen itseäni ihmisenä, jonka elämä viittaa tulevaisuuteen, koska tulevaisuudessa ihminen tulee elämään yhä pienenevässä maailmassa, jossa hän matkustaa yhä enemmän, ja ylittää yhä lukuisampia kulttuurirajoja ja joutuu yhä useammin mukautumaan uusiin tilanteisiin, virtauksiin ja ideoihin, ja joutuu yhä uudelleen orientoitumaan sekä sopeutumaan ajan vaatimuksiin.

Keskellä tällaista hektistä elämää, jossa eteen ilmestyy missä milloinkin peloittavia haasteita (kuten miten juuri Suomeen asettunut hollantilainen voi opettaa saksaa, kun hän on oikeastaan opiskellut englantia, ja hänellä vain sattuu olemaan saksankielinen sukunimi...) ja jossa tuntee itsensä usein uponneen arkielämän tuhansiin ongelmiin, jotka kohtaavat ulkomaalaista päivittäin, aloitin säveltämisen vuonna 1984, 27-vuotiaana.

Se oli kuin jonkinlaista terapiaa itselleni, kuin jonkinlaisen rauhansataman löytäminen. Se oli myöskin keino itsetutkisteluun, keino hämmentyneelle ihmiselle löytää todellinen minänsä.

Aloitin säveltämisen ilman minkäänlaista akateemista koulutusta musiikin alalla. Musiikkini tausta on pelkästään elämäni emootioissa ja kokemuksissa. Elämäni elämykset tunnen kokevani erittäin intensiivisesti. Tällä en halua sanoa väheksyväni akateemista oppineisuutta ja perinteitä, joihin olen tutustunut laajasti siinä sivussa, ja jotka vaikuttavat osaltaan minuun alitajuisesti, muttei hyvin näkyvästi, koska inhoan intellektualismia ja kuivaa tietoa tiedon takia. Musiikkini yhdistää klassisen musiikin syvän ymmärtämisen sekä kunnioituksen klassista musiikkia kohtaan terveeseen nykyaikaiseen äänenvärien kokeilunhaluun sekä aika- ja kulttuurirajojen ylittämiseen ja eri tyylien sekoittamiseen.

Ennen pitkää tulin näkemään itseni musiikkini peilikuvassa henkilönä, joka omaa kadehdittavaa musikaalisuutta - en ikinä tarvitse taistella nuottien kanssa vaan jokainen sävellys syntyy vaivatta ja nopeasti, aivan kuin se olisi jo valmiiksi tehty minun ulkopuolella. Tulin oppimaan itseäni myöskin ihmisenä, joka, vaikka pyrkisikin tietoisesti estämään sen, ei voi kuin ilmaista itseään kerta toisensa jälkeen hyvin emotionaalisesti, ehkä välillä jopa hypertunteellisesti. Sydämessäni tunnen olevani esteetikko, joka välittää vain Kauneudesta isolla alkukirjaimella.

Verratessani itseäni muihin säveltäjiin, tunnen usein kykyjeni olevan riittämättömät ja joka tapauksessa ei lainkaan kosketuksessa ajan virtauksiin ja vaatimuksiin. Toisina hetkinä olen kuitenkin aivan tyytyväinen siitä, että asuin kymmenen vuotta elämästäni eristyksissä jossain Koillis-Savon rajamailla -jota kiukkuisesti ja kypsymättömästi olen joskus kutsunut Siperiaksi- koska se on mahdollistanut sen, että naiivin onnellisesti olen voinut toteuttaa itseäni, toteuttaa pelkästään omia ideoita ja olla riippumaton yleisön tai arvostelijoiden tai tuottajien odotuksista. Minun piti odottaa 14 vuotta ennen kuin moderni tekniikka sekä taloudellinen tilanteeni mahdollisti sen, että itse sekä julkaisen että markkinoin omaa taidetta.

CD:t, synteettisaattorit, tietokoneet ja internet ovat minulle kuin todeksi tullut unelma.

Sävellyksissäni kiinnitän miltei liikaa huomiota yksityiskohtiin. Sävellystä, joka syntyy parissa tunnissa, saatan muunnella ja korjailla monen vuoden ajan. Kysymyksessä on aina vain muutamia nuotteja, tietyn 'soundin' löytämistä, eri lopun etsimistä, tai aksenttien muuttamista siellä täällä. Kai tämä kertoo hieman epäterveellisestä itsekritiikin määrästä. Käytännössä tämä merkitsee myöskin, että heitän jokaista tuottamaani CD:tä kohti yhden CD:n roskikseen. Siis huolimatta siitä, mitä kirjoitin 'intellektualismista' (kai tarkoitan sillä 'tunteettomuutta'), luulen sävellykseni olevan erittäin kurinalaisen hengen tuotteita. Niissä on aina klassista selkeyttä, tiettyä varautuneisuutta, sekä äärimmäistä harkitsevaisuutta.

Pidän romanssin äärirajojen tutkiskelemisesta. Myöskin uskonnollista sävyä tihkuu usein lävitse. Melko usein sävellykseni tavoittelevat hempeää lyyrillisyyttä, pehmeyttä ja herkkyyttä. Oleskelen mielellään pakenijan unelmamaailmassa. Hämmästelen myöskin lakkaamatta elämän suuria arvoituksia ja saan usein inspiraatiota elämän kyyneleistä. Minulle todellista taidetta on taide, joka koskettaa syvästi.

Haluan mielelläni, että musiikkini puhuttelee kuulijaa, lumoaa häntä. Toivon, että musiikkini panee kuulijan todella kuuntelemaan ja kohtaamaan musiikkini tarjoavat emootiot. Ja toivon, että kuulija kokee kuunnellessaan suurta esteettistä nautintoa.

Kaikki todellinen taide syntyy eräänlaisessa esteettisessä poikkeustilassa. Taiteen luoja kokee selittämätöntä ekstaasia ja totaalista fyysistä levottomuutta.

Tämä ei tarkoita lainkaan terveen järjen menettämistä, vaan pääsyä fantastiseen kuviteltuun maailmaan, joka avautuu luovan ihmisen sisällä sekä ainutlaatuisen ruumillisen tietoisuuden kokemista. Todellinen taide on täydellinen rationaalisuuden, unelman ja ruumillisuuden ykseys. Toivon kuulijan kokevan myöskin näin suuria tunteita.

Me ihmiset usein elämme pinnallista elämää. Vaikka tunnen itseni pieneksi ihmiseksi, haluaisin musiikkini olevan hyppy kaikkien asioiden emotionaaliseen ytimeen, todellisuuden voimakkaimpaan ilmaisuun, jonka keskellä on Jumala ja rakkaus.

Takaisin alkuun | CD-tilaussivulle